Литературный конкурс
О себе
Рассказы и повести
Фотографии
Рисунки
События и факты
Аудиокнига mp3
Ссылки
|
Баян
Bajan
Kertomus
Tieto on työväline — ei kahle
Cinä vuonna kesän tunnisti vain kalenterista.
Ensin oli kesäkuu ja sitten koko heinäkuun kylmää ja sataa lotisteli yhtä mittaa kuin syksyllä konsanaan. Joku oli laskenutkin, että koko kesänä oli
vain viisi aurinkoista päivää. Siksipä uimaan ei tehnyt mieli, mutta saunaan itseään vastomaan sitä suuremmalla syyllä.
Lähdin Tjulinin Vovkan luo. Opiskelimme joskus samassa ryhmässä. Nykyään hän ei kylläkään ole enää pelkkä Vovka, vaan Vladimir Ivanovitš, maatalousinstituutin agronomialuokan vanhempi opettaja. Suoristauduin matkaan lauantaina, parhaana saunailtana, kuten oli kutsu käynyt. Kirkasvetisen järven rannassa odotteli hirsisauna lämmitettynä. Menin lähemmäs. Ovi lensi selälleen ja sieltä ryntäsi kaksi tummaa kaveria kohti rasvatyyntä järveä.
Heidän jäljessään kynnykselle kohottautui autuaallisesti hymyilevä Volodja.
Ruumiinrakenteeltaan hän oli tosiuros, punainen ja höyryävä.
— Terve, Saša! Heitä vaatteet ja pika pikaa löylyyn! Ja mennään sitten uimaan yhdessä.
Jätin vaatteet eteiseen ja astuin saunaan hänen perässään. Kiipesimme ylälauteelle. Mittari osoitti yli sataa astetta, mutta laudekangas esti haapalautoja polttamasta ihoa. Hämärä lapun valo kietoutui mustiin kivimöykkyihin, löylykauhan himmeään kupariin, lämminvesikiuluun, jossa oli muhimassa tuoreita vastoja, meihin molempiin. Täällä vallitsi toisenlainen salaperäinen outo maailma. Ei pelkästään ruumis, vaan sielukin pyrki aika ajoin sen valtaan.
— Milloinkas sinun vieraasi ennättivät noin hyvin ruskettua?
Volodja nauroi koko olemuksellaan.
— Hy, hym! Ne ovat opiskelijoita, arabeja, ensimmäistä kertaa saunassa. Opiskelevat osastollani. Ovat hankkimassa agronomin papereita. Rafat on Palestiinasta ja kolmannella vuosikurssilla. Bajan opiskelee ensimmäistä vuotta, vaikka on Rafatia kolme vuotta vanhempi. Hän on jordanialainen, aito sellainen. Heidän pääkaupunkinsa on Amman. Hän vetää keuhkonsa täyteen ilmaa, pyöristää rintansa jalkapalloksi ja päästää ilmoille juhlallisen: "Amm-mma-na!" — kuin minareetista laulaisi. Ja katsoo vielä ympärilleen kuin haukkana korkeuksista. Hän on ikään kuin viimeinen instanssi ja vaikka muut yrittävät parhaansa lausuessaan "Amman", niin ei se ole lähestulkoonkaan oikein.
Annoimme lihasten hieman levähtää, minkä jälkeen Volodja heitti kuumaa kiukaalle. Vesi kiehahti kuumilla kivillä ja sihahtaen suhahtaen muuttui löylyksi. Ja tervehdyttävä henki täytti saunan.
— Pelkästään meidän tiedekunnassamme opiskelee neljätoista ulkomaalaista, mutta niitä ei juurikaan kuule. Joskus vaikuttaa siltä, että yliopistossa käy ainoastaan Bajan.
Eteisestä kuului paljaiden jalkojen läpsytystä.
Ovi avautui ja löylyhuoneeseen luikahti pitkä nuorukainen, jolla oli hienopiirteiset hoikat kasvot. Siirryimme ja annoimme hänelle tilaa.
— Rafat, tulehan tänne tekemään tuttavuutta.
Nuorukainen nousi kevyesti ylös lauteille ja ojensi kaksivärisen kämmenensä.
— Joo.
Puristin sitä kevyesti ja esittäydyin:
— Aleksander.
Volodja huikkasi:
— Bajan!
Vastauksena oli haudanhiljaisuus.
— Bajan. Taasko sinä haluat istuskella eteisessä? Nopskaan tänne!
Katsoin kärsimättömänä oviaukkoa ja odotin Jordanian kuningaskunnan alamaisen ilmaantumista siihen.
Saunan ovi narahti kärsivästi ja hivuttautui vaivoin auki. Alhaalle lähes kynnystasolle piirtyivät tummat kasvot ja kauhusta levälleen revähtäneet silmät.
— Mitä sinä oikein, Bajan?
— Kuuma. En minä kestä.
— Johan on kumma. Koko elämäsi olet asunut erämaassa ja nyt et muka siedä kuumaa. Kiipeähän vaan tänne.
— E-e-e-n, kuuma on.
Samalla hän konttasi kuitenkin kuuliaisesti kynnyksen yli ja istahti lattialle korviaan käsillään suojaten. Heitimme vielä muutaman kerran löylyä kiukaalle, hakkasimme itseämme tuoksuvilla vihdoilla ja juoksimme järveen. Bajan seurasi meitä ilomielin. Vesi oli viileää. Loikkasimme nopeasti veteen, sukelsimme: "U-u-uh! Onpas raikasta!" Kastauduimme vielä kerran ja lähdimme juoksemaan takaisin. Palestiinalainen huolestui:
— Bajania ei näy!
— Tulee kai sieltä pikkuhiljaa.
Otimme taas kunnon löylyt. Ja kun tuli kuuma, kiirehdimme uimaan. Ja mitä näimmekään: Bajan kyykisteli rintaa myöten himmeän harmahtavassa vedessä. Uida hän ei osannut. Istui vain ja vapisi. Iho kananlihalla. Iho kamalilla nyppylöillä. Muutenkin tummat huulet olivat nyt sinisenmustat. Häntä oli kamala katsoa. Iho oli vaalentunut. Silmäterätkin aivan valkoisena. Oli kuin Pablo Picasson pilapiirros.
— Mitä ihmettä sinä täällä teet?
Kuului synkkä vastaus:
— Täällä parempi kuin siellä.
Hän ei edes katsonut meihin.
Kun arabit menivät sisälle taloon juomaan emännän valmistamaa tuoksuvaa teetä, kysyin:
— Itsekö nuo kaverit pyysivät päästä sinulle saunaan?
— Ehei. Kerron ihan kohta. Bajan ei aluksi pyrkinyt meille opiskelemaan, vaan rakennuspuolelle. Kaikista opiskelijoista hän oli ainoa, jota kiinnosti puurakentaminen. Mutta sinähän tiedät, ettei Jordaniassa kasva puita. Hän opiskeli vuoden ja päätti oppia puhumaan venäjää kuin Lenin. "Kieli, jota puhuu, täytyy oppia kunnolla." No, jos kerran pitää, niin... Hänet siirrettiin filologiseen tiedekuntaan.
Hän kyllästyi kuitenkin tylsiin oppikirjoihin. Ortografia ja syntaksit panivat haukottelemaan. Nyt halutti elävää tekemistä.
Kävi niin että palestiinalaiset saivat taas kerran lisää itsenäisyyttä. Heille oli ikään kuin sanottu, että nämä Sector Gazan alueet ja Jordanjoen oikea ranta olivat "heidän". Tämä sai kaikki arabit kansallisuudesta ja poliittisista sympatioista riippumaatta innostumaan. He julkaisivat seinälehden, jossa oli heidän alueensa sekä punaisella valloitettu alue. "Onnittelemme kaikkia palestiinalaisia opiskelijoita! Hurraa! Hurraa-a! Yhä eteenpäin!" Piirrosplakaatin he kiinnittivät nastoilla dekaanin kanslian vierelle. Siitä ohi sattui isännän elein astelemaan professori Rabin, joka ei ollut Venäjän eikä FATH:in tai HAMAS:in, vaan Luvatun kotimaansa puolella. Ja nyt hän näki, että koko hänen Israelinsa oli tällä kartalla yhtä Palestiinaa. Sydämistyneenä hän repi irti kartan ja työnsi sen vahtimestarin käteen.
Tämä puolestaan meni filologisen tiedekunnan dekaanin luo ja kysyi: "Mitä tehdä?"
Vastaus oli yksinkertainen:
— Heittäkää se minne sattuu.
— Hyvä on. Hän ei heittänyt sitä menemään, vaan työnsi siivousvälinevarastoon.
Nämä tulivat seuraavana päivänä ja "Ohoh!"
— Missä on meidän oma Palestiinamme?
Bajan oli kovaäänisin:
— Näyttäkää, kuka repi sen irti! Tämä asia selvitetään! Syyllinen ammutaan!
Delegaatio lähetettiin dekaanin puheille. He halusivat julkistaa uuden lehden, jossa ei Israelille anneta palan palaa maata. Bajan vaati: "Näyttäkää meille henkilö, joka uskalsi repiä lehden!"
Rabinia ei annettu ilmi. Sen sijaan selitettiin, että vahtimestari oli itse ottanut lehden, koska lukujärjestykselle ei löytynyt tilaa. Taistelulehtisen he saivat takaisin ja rauhoittuivat.
Ja niin tuo "uusi leninisti" oli filologisessa tiedekunnassa.
Hänellä oli huono venäjä ja opinto–ohjelma on siellä sellainen ettei moni täkäläinenkään siitä selviä. Muut arabit pärjäsivät hyvin. Heillä riitti puhtia ja intoa. Sinnikkyyttä. Mutta tämä kaveri oli häntäheikki. Hän reputti talvi– ja kevättenteissä. Itse hän oli kuitenkin sitä mieltä, että osasi venäjää hyvin, opettaja vain keljuili. Rafat tuki ystäväänsä solidaarisuudesta ja oli valmis puolustamaan. Yhdessä he menivät dekaanin puheille etsimään oikeudenmukaisuutta. Toteennäytön varmistamiseksi he panivat nauhurin taskuunsa.
Dekaani on kiireinen mies. Kiihkeä luonteeltaan ja kova kiroilemaan. Omaa kaikkein kiihkeimmin yliopistoon haluavien abiturienttien nimiluetteloaan hän kutsui Schindlerin listaksi. Hän eli täysin uskossa Venäjän valtion pelastusmissioon. Hänen mielestään proletaarinen syntyperä sekä alhainen kulttuuritaso olivat meidän tärkeimmät valttimme.
Kansliaan tultuaan vieraamme kysyivät:
— Onko dekaani täällä?
Vastaukseksi nuori virkailija heilauttaa kiharaista päätään.
Nuoret astuvat dekaanin työhuoneeseen ja jättävät oven selkosen selälleen. Dekaani puhuu puhelimeen ja mulkoilee tyytymättömänä tulijoita.
— Odottakaa!
Bajan esittää vastalauseen:
— Mitä odottaa? Ettehän te tee kuitenkaan mitään järkevää...
Dekaani:
— Ulos!
— Ette ole oikeassa. Tulimme esittämään teille kysymyksen.
Dekaanin kaulasuonet pullistuivat ja kasvot kävivät tulipunaisiksi.
Hän heitti kuulokkeen ohi puhelimen ja Bajania tuijottaen haroi papereitaan pöydällä tavoittaen haparoiden diplomaattista peetä-ärrää.
— No johan on perk...een vit... maista sakkia!
— Vai näin te puhutte meille. Meillä on täällä kaikki tallennettuna.
Lähi–idän veljesmaiden toverit ottavat nauhurin mielenosoituksellisesti esille ja heiluttavat sitä härnäävästi ilmassa, mutta kuitenkin turvallisen välimatkan päässä.
Kovalla kolinalla dekaani työnsi tuoliaan ja hyppäsi pystyyn lennähtäen tyylikkäästi kohti näitä ulkomaalaisia "toimittajia". "Haastateltava" ponnistelee tarttuakseen nauhuriin. Rafat ja Bajan puolustautuvat potkimalla. Syn-
tyy pienoinen kahina. Joku kaatuu lattialle. Seuraa siistinpuoleinen kärhämä.
Nauhuri tippuu lattialle. Opiskelijat nappaavat sen ja syöksyvät ulos ovesta. Heidän kannoillaan kiirii vielä pitkään epätoivoinen huuto käheällä kurkkuäänellä.
Edellä mainittu kohteliaisuuskäynti suoritettiin viikko sitten. Vastakumarruksena vieraille annettiin muistutus. Siihen asia sitten jäikin.
Bajan oli luonnollisesti raivoissaan siitä että taas kerran heitä oli vedätetty. Sadatteli rumia sanoja käyttäen.
Häneltä kyseltiin varovaisesti:
— Aiotko opiskella vielä täällä?
— En, kuului vastaus. Harakka vieköön teidän mahtavan venäjän kielenne! Bajan haluaa opiskella siellä, missä Rafatkin. Hän selviytyy tenteistä erinomaisesti. Ja minä vain reputan, vaikka me opiskelemmekin samalla tavalla.
Hikeä otsalta pyyhkien Volodja jatkaa:
— Ja minä onneton satuin kulkemaan tiedekuntani ohi. Meidän Petrovitšimme tarttui silloin minua käsipuolesta ja veti mukanaan työhuoneeseensa. Siellä hän kertoi sekavasti viimeaikaiset "kansainväliset uutiset". Hän pyysi hartaasti minua selvittämään tämän lurjuksen touhut. "Miksi minä?" kysyin. "Koska tästä hetkestä hän on sinun", vastaa Petrovitš. "Ei ole pakko ottolapseksi ottaa, mutta kädestä joudut pitämään. Meidän on tuettava palestiinalaisia heidän itsenäisyystaistelussaan." "Mitä itsenäisyystaistelulla on tämän asian kanssa tekemistä? Joka kylässä on m:llä alkavat tulkkunsa. Se riesa ei tunne rajoja..." Loppujen lopuksi jäin koukkuun. Ja nyt joudun miettimään hänelle sivistävää ohjelmaa. Tutustutan karjalaisiin tapoihin. Viihdytän parhaiden kykyjeni mukaan.
vvv
Kylvin kunnolla saunassa. Viinaakin tuli juotua riittämiin ja sen päälle vielä minttuteetä. Lähtiessäni kyselin Bajanilta:
— Kun sinusta tulee agronomi, niin aiotko kasvattaa täällä banaaneita vai siellä kotimaassa perunaa?
Bajan ei sanonut siihen mitään.
Kuulin sitten myöhemmin, että hän oli lähtenyt takaisin kotiin. Opiskelu kolmessa tiedekunnassa avasi hänelle siellä kaikki mahdollisuudet.
Suomentanut Kristiina Lehmus
|
