Литературный конкурс
О себе
Рассказы и повести
Фотографии
Рисунки
События и факты
Аудиокнига mp3
Ссылки
|
Колежма - на финском
Aleksandr Kostjunin
Koležma
Kertomus
...NavigaтАФre necesse est тАФ
meriä on seilattava.
Merimiehen tunnuslause
Omistan Leonid—pojalleni
Vienanmeri.
Jo itse nimikin henkii jotain kaukaisen jylhää. Lausun tämän sanan juhlallisesti, ja minusta tuntuu kuin meren mainingin suolainen kylmä suihku peittäisi minut alleen.
Sinne pohjoisille saarille matkustin marraskuun alussa ystäväni Sergei Burovin kanssa metsästämään hirviä.
Vienanmeren rannikon miehet ovat kaikki "morehotsi" eli merenkävijöitä. Juuri tällaisen merenkävijän Savva Nikititš Nekrasovin luo Koležmaan me suuntasimme kulkumme.
Sergei kuvasi hänet minulle niukkasanaisesti:
тАФ Savka on ollut hyvä ystäväni ammoisista ajoista. Tosi pomori. Merenkävijä. Hoilottaja. He kaikki ovat hoilottajia tämän meren takia, kun äänen pitää pystyä voittamaan meren mylvintä. Kun tulet kylään Savvan luo, tunnet sisimmässäsi, että hän on iloinen. Hänen sielussaan ei ole lainkaan pimeitä sopukoita. Toisin ei Vienan rannikolla voi ollakaan. Itse luonto velvoittaa ihmisen olemaan puhdassydäminen.
Koležma on muinaisasutus Vienanmeren Äänislahden rannalla. Jo Iivana Julman aikana Koležman mannut kala—apajineen ja suolakeittämöineen joutuivat Solovetskin luostarin omistukseen.
Saavuimme varhain aamulla laskuveden aikaan. Vesi oli laskenut paljastaen laveat matalikot ja kellertävän hiekan peittämät kumpuilevat saarelmat. Moottorivene kyyhötti kuivilleen jääneessä laiturissa. Nousuveden aikana ankkureissa seisseet veneet retkottivat nyt kyljellään. Oli kuipogan, siis kuivan pohjan eli kuivan veden hetki.
Kiipesin näkötorniin. Alhaalla näkyi paksuista hirsistä rakennettuja taloja, saunapahasia, seiväsaitojen murtoviivoja, puisia jalkakäytäviä ja kauempana horisontissa paljas kumpujono ja melkein lattea tundramainen lakeus.
Ympärillä vallitsi kalastusalusten levittämä tervan tuoksu. Siihen sekoittui kostean hiekan, sammalen, verkkojen ja kalan haju.
Todellakin, näissä taloissa, täkäläisessä luonnossa piilee jokin voima, jonka vuoksi Pohjola on vertaansa vailla...
Olin kuvitellutkin Savva Nikititšiä juuri tällaiseksi: neljänkymmenen ikäinen keskikokoa isompi, tukeva, oljenvärinen tukka ja viikset vehnää, avoin hymy.
Nähtyään Sergein Savva astui häntä kohti, levitti valtavat kätensä ja halasi koko voimallaan.
тАФ Oo, Mustakulma on tullut!
vvv
Kun seuraavana päivänä jäimme Burovin kanssa kahdestaan, en malttanut olla kysymättä:
тАФ Sergei, miksi hän sanoi sinua Mustakulmaksi?
тАФ Tämä oli minun isäni liikanimi ja se sitten siirtyi isältä minulle. Täällä ei ketään puhutella oikealla nimellä. Savvalla itselläänkin on liikanimi Kapteeni.
Päätimme lähteä merelle silloin, kun vuoksi ja luode ovat päässeet tasapainoon eli kun vesi on väkevimmillään. Juuri tuolloin Kuu kuin sadun jättiläinen henkäistyään ilman ulos keuhkoistaan hiljenee hetkeksi siemaistakseen keuhkot täyteen meren tuoksua.
Mutta ennen lähtöämme Savvalla oli vielä yksi tärkeä asia hoidettavana. Hänen naapurinsa Vasili Šumov oli toissa päivänä lainannut häneltä moottoripyörän. Savva oli vastannut: "Annan kyllä, mutta sillä ehdolla, ettet palauta sitä varaosina." "Savva, tuon kello kahdeksan aikaan ikkunasi alle." Mutta moottoripyörää ei kuulunutkaan, ei aamulla eikä illallakaan kello kahdeksan.
тАФ Kovasti haluan nähdä Vaskaa, ikävöin kauheasti häntä, Savva lausui haaveellisesti.
Voi sitä pomorien puhetta. Ulkopuolinen ei sitä heti tajua: sanonta on yksi, mutta sananparret ovat erilaisia.
Vasja ei ollut kotosalla. Savva Nikititš näki aiheelliseksi lähteä etsimään häntä. Lyöttäydyin Savvan seuraan. Yksi asia kuitenkin hiersi mieltäni: miten pärjäisin hänen kanssaan. Hänpä kun solkkaa minulle outoa venäjää.
Taajaman raitti teki jyrkän mutkan. Olimme ehtineet suoralle osuudelle pujahdettuamme mutkan takaa. Ihmisiä oli tulossa vastaan.Toiset olivat menossa ostoksille, toiset ties minne. Naisia, lapsia. Päivä on parhaimmillaan. Savva kertoili minulle jotain innokkaasti. Sitten äkkiä tuli hiljaisuus. Hän vaikeni. Pysähtyi kuin naulittuna. Mikä hänen on? Hän jännittäytyi, silmät tiirasivat rävähtämättä yhteen pisteeseen. Huulet liikehtivät, mutteivät rukoilleet. Seurasin hänen katsettaan: siltapahasella noin kolmensadan metrin päässä meistä näkyi joku mies. Kenties Vaska?
Savva vetäisi keuhkot täyteen ilmaa ja ryöpsäytti sen ulos voimainsa takaa:
тАФ Huo... pukki!
Ja minä kun olin pelännyt, ettei Savva osaa venäjää.
тАФ Hukutan sen nartun mereen!!!
Kiroukset sinkoilivat kaarirataa kranaatin sirpaleina koko taajaman yli ja putoilivat tiheään Vaskan viereeen. Tämä alkoi liikehtiä levottomana sillalla.
Savva lähestyi Vasjaa vääjäämättömästi kuin tuomiopäivä.
тАФ Kas kun jymäytän nyt tyhmää kalloasi!
Kuuromykille tarkoitettuna tulkkauksena heilahti Vasjan nenän edessä epämuotoinen nyrkki, lasten jalkapallon kokoa.
Miesparka ei vastannut, tuhisi vain kuuluvasti ja raapi kaljuaan. Pää ja hartiat nytkähtelivät tahattomasti häiriten meidän keskittymistämme. Siellä, minne hän vilkuili, törrötti veden alta moottoripyörän nikkelöity ohjaustanko.
Vihdoin Vaska yritti nikotellen rakentaa puolustuspuhettaan.
тАФ Pppu—t...
Posket karahtivat jännityksestä purppuranpunaisiksi. Koetin auttaa häntä kuiskaamalla sanoja. Täysin hervahtaneena järkytyksestä hän huitaisi epätoivoisena kättään ja vaikeni.
Lihasnykäykset tihenivät silminnähden.
тАФ Häivy siitä ja nopeasti, muuten näpäytän.
Rauhoituttuaan Savka käännähti ja käveli kotia kohti. Kulkiessaan meren rantaa hän alkoi ihailla auringon paisteessa loistavaa vedenpintaa:
тАФ Kas vaan, se meri on sitten kuin paholainen.
Meidän oli aika koota kamppeet ja lähteä.
Savva Nikititš pukeutui hyvin järkevästi: päässä oli talvihattu, opletsuha, jonka korvalaput hipoivat olkapäitä, ylleen hän vetäisi pään kautta luzan—takin, jossa oli isoja taskuja vatsan ja selän kohdalla sekä kalastajan vedenpitävät housut.
Minun ja Sergein toppatakit olivat tietenkin maanmoukille kuuluva vaatetus.
Kalastusaluksen, jolla oli tarkoitus lähteä merelle, Savva ohjasi venelaiturin siivottuun paikkaan, jonne tavallisesti toimitettiin lasti. Matkavarusteita kertyi paljon, mutta suuri oli venekin, joka oli varustettu kahdenkymmenen hevosvoiman dieselmoottorilla.
тАФ Harva osaa nykyään veistää tällaisia veneitä. Vaan Savvapa on tällä alalla tosi taituri. Muinaisina aikoina pomorit purjehtivat parissa kuukaudessa tällaisilla veneillä aina Novaja Zemljan rannoille. Vene koettiin oivaksi, jos se pysyi aallonharjalla keikkuilematta.
Sillä aikaa kun Sergei kauhoi jauholapiota muistuttavalla ammennuskauhalla vettä veneen pohjasta, minä istuin airoissa. Savva valmisteli diiselin käynnistämistä unohtamatta kapteenin tehtäviä:
тАФ Souda vielä vähäsen.
Tein muutamia aironvetoja ja sain veneen pois matalikolta.
Moottori pääsi käymään yksitoikkoisesti pöristen. Vene viiletti avomerelle.
Sergei hyvästeli pitkälti katseellaan laituria:
тАФ "AgoтАЩi!" тАФ Hyvästi! tapasivat muinoin merimiehet sanoa maalle.
Savva teki kolmesti ristinmerkin.
тАФ Nikititš, myhäilin, тАФ emmeköhän pärjää ilman ristinmerkkiä.
тАФ Joka ei käy merellä, se ei rukoile Jumalaa, hän sanoi ja vaikeni pitkäksi aikaa.
Otimme suunnan kohti pohjoista: jossain siellä on Kurkkusalmi, joka yhdistää Vienanmeren Barentsinmereen. Sitten suuntasimme itään. Onni suosi meitä sään osalta: aurinko paistoi vienosti, poskia hiveli kevyt tuuli ja vesi oli nöyrän myötämielinen.
Nelisen tuntia viiletimme täysillä kierroksilla. Pomorjen rannikkoa varjosti pitkä linnunrataa muistuttava saarijono.
тАФ Nousemme rantaan Mjagsaaressa. Se taitaa olla suurin Äänislahden saaristossa, kaksitoista kilometriä rannasta toiseen. Kas, se on tuolla edessämme.
тАФ Mistä tällainen nimi? utelin Sergeiltä.
тАФ Toisten mielestä se johtuu karjalan mägi—sanasta. Tosin minä epäilen. Saaren maasto on erittäin vaikeakulkuinen: suot vuorottelevat kallioiden kanssa. Kolmen päivän matka meikäläisessä korvessa olisi helpompi kuin puolen päivän rämpiminen täällä. Täällä ei ole teitä eikä polkuja, vain petojen jälkiä ja polveen ylettyvää suopursua. Liikkuminen on aika rankkaa hommaa. Aina sadan metrin välein joutuu pysähtymään levolle. Sitten on vielä sellaisia veteliä paikkoja... Kerran päätin oikaista matkaani suoraan meren rannikkoa kohti säästääkseni aikaa. Luulin, että kun kerran metsäneläimet liikkuvat tätä reittiä, miksen selviytyisi. Pompin koivulta koivulle, kunnes ne alkoivat kanssani upota vetelään liemeen. Sanalla sanoen Mjagsaari osoittautui Mjagkisaareksi, Pehmosaareksi∗.
Rautaportin salmi, joka erottaa Mjagsaaren mantereesta, on matalavetinen, siksi on vaarallista ajaa suoraan. Jouduimme sen takia nousemaan saareen itärannalla, joka on toisia syvempi.
Savva osoitti maihinnousupaikan.
Keksin kaukaa eräpirtin ja sen vierellä korkean ristin. Sergei selitti:
тАФ Risti, siunaa.
Kiinnitimme veneen ankkuroimalla ensin perän, sitten keulan.
Nostimme kumisaappaiden varret nivusiin asti ja astuimme veteen.
Savva astui ensitöikseen ahavoituneen petäjäristin luo ja teki kolmesti ristinmerkin kumartaen.
тАФ Luuletko, että auttaa? virnistin.
тАФ Suotta naureskelet, Sergei sanoi moittivaan sävyyn, тАФ apajavesi on pyhä paikka. Tänne on tultava puhtain sydämin. Eteisessä vieraat tavallisesti lausuvat: "Herra, siunaa!" Isäntä vastaa: "Aamen!" Vasta sitten astutaan pirttiin.
Savva pysytteli mykkänä. Kuin tervehtien hän hiveli lämpimästi kämmenellään ristin rosoista pintaa.
Sitten kannoimme tavaramme pimeään ja matalaan pirttiin. Sisään käydessä kumarrat syvään. Kynnyksen luona on peltikamiina. Sen vierellä on sytykkeiksi tarkoitettuja, kuivia polttopuita. Pöytä seisoo piskuisen ikkunan vieressä. Makuulava on auliin lavea.
Sillä aikaa kun kävimme taloksi, tuli pimeä.
vvv
Olimme metsästelleet jo viikonpäivät. Joka päivä olimme nähneet otuksia saamatta kuitenkaan mitään.
Savva ehdotti:
тАФ Yritetäänpä Maniksaarella. Jos sinne on eksynyt hirvi, se on helpompi saada.
Aamulla siirryimme Maniksaarelle. Se on pieni kooltaan. Täällä voi järjestää hirvenajon. Minä jäin väijytykseen. Sergei ja Savva lähtivät kiertämään saaren rantaa ja päättivät sieltä suojanpuolelta nostaa melun. Jos otus on saatu saarrokseen, se ehdottomasti törmää minuun.
Olin ehtinyt mäennyppylälle: edessäni on räme harvoine mäntyineen ja sen reunoilla minun korkuiseni pensaikko. Paikka on hyvä. Kun ajaa hirvet makuulta, ne lähtevät mieluummin metsän rintaa pitkin.
Kohta kajahti ajajien laukaus. Päästin varmistimen karabiinista. Odotin. Seisoin liikahtamatta. En tupakoinut. Pidätin hengitystäni.
Yöpakkanen oli saanut kuivaksi maan pinnan ja pusikon. Suolla oli ohut jääkuori. Ilma oli kuulas: rahina kantoi virstan päähän. Tuuli käy hitaasti minulta päin. Kuului oksien ryskettä! Ehkä minusta vain tuntui siltä? Ei, kuului taas rysähdys. Pensaikon yllä liitävät sarvet. Häränpaholainen! Mutta itse otusta en vielä nähnyt. Pahus keskeytti marssinsa ja käänteli päätään kuulostellen ja haistellen varuillaan. Ja siitä lähti taas liikkeelle. Kohti minua... Hermoväristys kävi läpi. Nostin varovasti karabiinini. Tiirasin tähtäimeen. Siinäpä on sarvea kerrassaan... Parta. Sieraimet käyvät kuin pajan palkeet. Nyt se tulee aukiolle. Jättiläinen! Se kääntyy minuun päin. Etsin tähtäimen ristikolle pistettä vasemman lapaluun kohdalla. Tasaisesti ilman nykäyksiä painan liipaisinta. Laukaus! Härkä ponkaisee sivuun tiestä välittämättä. Riuhtaisu. Vielä yksi. Jalat eivät tottele enää, ne notkahtavat ja otus rojahtaa järkäleenä maahan. Se alkaa korista.
Ylpeänä henkäisin koko rintani voimalla:
тАФ Täysosuma!
Näppärästipä me sen saimme. Heitin karabiinin olalle ja astelin otuksen luo. Se lojua kelletti liikahtamatta, mutta mene ja tiedä. On parempi lähestyä sitä selän takaa, sillä se saattaa hyvinkin paiskata viime hetkellä kaviollaan ja lyödä mäsäksi kuin pahvilaatikon.
Veri oli päästettävä ennen kuin se ehtisi jäähtyä.
Varmoin ottein leikkasin kurkun. Tummanruskea suihku syöksähti hirven kaulasta ja laantui. Kypsän puolukan väriset isot veritipat kastelivat otuksen harmaata partaa ja veivät kieriessään mukanaan metsän jättiläisen viimeiset elonmerkit.
Suurenmoiset leveät sarvet, jotka olivat kruunanneet saaren isännän pään, lepäsivät nyt valkoisen suopursun päällä. Vuosisatojen muovaaman harmonian oli rikkonut yksi ainoa laukaus. Omituista kyllä, en sillä hetkellä kokenut lainkaan kiihkoa enkä iloa.
Koitti hiljaisuus. Tuuli laantui. Tunsin äkkiä kuin koko luonto olisi kuollut. Ylhäältä kajahti nariseva käheä huudahdus. Keikautin päätäni: ylläni lentää vaaputti mustana varjona korppi.
Sillä aikaa kumppanini tulivat paikalle. Sergei puristi lujasti kättäni ja sanoi:
тАФ Mahtava otus. Kelpo mies!
Savva Nikititš oli synkän vaitelias.
тАФ Mitä sinä? kysäisin huomattuani, miten hänen kasvojensa ilme muuttui äkkiä.
тАФ Se ei ole tavallinen hirvi. Sitä ei olisi pitänyt kaataa. Tämä ei tiedä hyvää. Turhaan toin teidät tänne.
Nyljimme nahan painostavassa hiljaisuudessa ja paloittelimme ruhon. Minä otin saaliikseni pään raskaine sarvineen, joissa oli kaksitoista sarvilisäkettä.
Tulimme rantaan raahaten matkakamppeita ja hirven ruhoa ja näimme, että vene ei ollutkaan paikallaan. Aallot tuudittivat sitä noin kolmisenkymmenen metrin päässä rannasta. Vesi oli noussut.
Savva sanoi hämmentyneenä:
тАФ Mitä pirua tämä on? Vesi ei voinut nousta kahdessa tunnissa näin korkealle.
Oli riisuuduttava ja kahlattava veneelle. Puhalsi pohjoistuuli, oli jo syksy. Mutta olinhan ennen juuri tänä vuodenaikana joutunut uimaan heinäsorsien perässä. Tuttua hommaa.
тАФ Pojat, kyllä minä saan sen.
Sergei sanoi terävästi:
тАФ Älä hulluttele! Tämä on meri. Kun pistää kätensä veteen, sitä heti alkaa polttaa. Ja sinä nyt kahlaamaanтАж suolaliemessä. Lämpötila on jo aikoja miinuspuolella, vesi ei vaan jäädy. Makean veden rannat ovat jo jään peitossa, mutta täällä aallot loiskivat. Meitä, Savvaa ja minua, on hyinen meri opettanut tarpeeksi. Jäädään tänne aamuun asti. Yövytään. Metsäpirtti on tälläkin saarella. Lihaa on yllin kyllin. Teetä on mukana. Puuttuu vain leipää ja suolaa.
Poljin paikallani katsellen venettä. Olin vielä kiihtymyksen vallassa onnistuneen laukauksen takia.
тАФ Ei, yövymme vanhassa paikassa. Otamme ryypyt saaliin kunniaksi.
тАФ Sanja, älä kenkkuile, Savva sanoi ällistyneenä. тАФ Hölmö. Jäädytät munasi, ja siinä kaikki.
Haastavan suurieleisesti otin päästäni hatun, riisuin takin ja paidan. Heitin jalkineet. Kaikki tamineeni laitoin huolellisesti myrskyn rannalle heittämän haaksirikkoisen veneen laidalle.
тАФ Ota vaatteesi mukaan. Kun pääset veneeseen, kääriydyt ripeästi niihin!
Teki mieli nauraa neuvoille, mutta en jostain syystä viitsinyt. "Hyvä on", ajattelin, "otan mukaan. Kuorma ei ole raskas." Kas näitä pomoreja, kun pelkäävät merta.
Tuuli sen kun yltyi, tunkeutui luihin ja ytimiin. Iho muuttui raastimeksi. Lähestyin vedenrajaa kuhnailematta. Otin askeleen.
тАФ U—uh! Se on jo jotakin!
Mitä varten meninkään veteen. Jos miehiä ei olisi ollut näkemässä, olisin palannut rannalle. Tunsin koko ihollani, kuinka heidän tarkkaavaiset katseensa porasivat selkääni.
Tunnustelin turvallista tukea jaloilleni ja lähdin hitaasti kulkemaan kivistä ja liejuista pohjaa venettä kohti. Jalkoja poltti, hyinen liuos kohosi ylös pitkin kehoani ja viilsi ihoani kuin terävä partaveitsi.
Voi riivattu! Yritin kiihdyttää askeleitani. En j—j—jaksa—a—a. Hampaat löivät loukkua keskeyttäen läähättävää ja raskasta hengitystäni. Hyinen vesi ylsi jo rintaan.
тАФ Eivät osanneet ankkuroida oikein venettä! Hiton merenkävijät!
Tavoitin kädelläni kuin houreessa tervatun veneenlaidan. Hyppäsin veneeseen. Tuntui kuin märkä keho olisi vähältä leimahtaa ilmiliekkiin pakkasviimassa. Vaatenyyttini oli sidottuna vyöllä. Kohmeisilla tottelemattomilla sormilla yritin saada solmun auki. Ei tahtonut löytyä voimaa riuhtaista tamppia. Vihdoinkin!
Ehdin huomata, että "pikkuveljeni" oli kuin kilpikonna vetäytynyt kilpeensä. Nyt vaatetta päälle. Ensin housut jalkaan. Onhan meille teroitettu, että vaikka kuolisit, toveri on pelastettava. Yritin vetää housut märkiin jalkoihin, mutta ne liimautuivat ihoon. Vihdoin housut olivat jalassa, ja samassa paiskis тАФ rojahdin veneen pohjaan suojautuakseni tuulelta. Makuuasennossa vedin päälleni paidan ja sitten takin.
Takki ja housut olivat pelastukseni! Kiitollisin mielin muistelin Savvaa, mutta kuin peläten, että joku saattaa huomata herkän hetkeni, karkotin tämän ajatuksen mielestäni.
Järjettömänä vilusta en yrittänytkään hillitä värinää, vaan kiihdytin sitä lämmitelläkseni. Nipistelin ihoani, mutta keho ei tuntenut uutta kipua. Se oli entisestä hervoton.
Purin hammasta ja urisin.
Kaverit oivalsivat tilani eivätkä hoputtaneet minua, eivät kyselleet turhia, eivätkä vitsailleeet. Nousin veneen pohjalta, nostin ankkurit, tartuin airoihin ja muutaman voimakkaan vedon jälkeen sain veneen rantaan.
Miehet rannalla puuhailivat nuotiota. Vältellen heidän katseitaan pyysin, että he antaisivat jalkarätit ja saappaat. Kohmeisin käsin kiersin jalkaterieni ympärille rätit ja vetäisin saappaat jalkaani.
Vanha lahonnut vene roihusi jo. Savka huikkasi:
тАФTule toki lähemmäksi nuotiota! Lämmittele.
Vaiteliaana hiivin nuotion luo tuulen alapuolelta. Tulen liekit ja savu iskivät kasvoihini. Kipinätuisku tanssi toppatakkini ja housujeni päällä. Kuumuus alkoi jo halailla polvia. Peräännyin askelen verran, mutta kuumuus ei hellittänyt. Peräännyin kauemmaksi ja kävin kyykkysilleni. Jäätyneet hiussuortuvat alkoivat nekin sulaa. Savu kirveli silmiä. Siristin niitä tyytyväisenä. Taivaanrannalle levisi aamuruskon kaista ennustaen sään muutosta. Savva valeli nuotiota. Haaksirikkoveneen hiiltyneet laidat sihisivät muristen.
Kun nousimme Mjagsaareen, aurinko meni piiloon syvälle horisontin taakse.
тАФ No onpa pimeetä!
Hapuillen pääsimme metsäpirtille. Sytytimme öljylampun.
тАФ Heitä ensitöiksesi märkä paita päältäsi, Savva neuvoi.
Tottelin häntä. Käsin kudottu umpikauluksinen villapaita pisteli miellyttävästi ihoani.
Kaivettiin esiin pontikkapullo. Kaadettiin mukeihin. Leikattiin silavaa. Otettiin ryypyt. Veri alkoi kiertää ympyräänsä lämmittäen.
Päre ja tuohi, jotka oli varattu matkalaisten käyttöön, leimahtivat nopeasti liekkiin. Hetken kuluttua tuli nuoleskeli jo halkoja. Halot alkoivat laulaa savupiipun huminan säestäminä.
Sergei alkoi valmistaa iltapalaksi tuoretta leikkelettä. En ollut koskaan ennen maistanut raakaa lihaa, siksi seurasin hiukan epäillen tätä hommaa.
Sergei leikkasi hirvenlihan pieniksi paloiksi ja laittoi ne kulhoon, puristi sitten nyrkissään sitruunan tyhjäksi viimeistä pisaraa myöten, höyläsi ison sipulin, pirautti kosolti mustaa pippuria ja karkeata suolaa.
тАФ Älä toki liikaa ripota, Savva muisti varoittaa.
Sergei alkoi innostuneena vaivata, puristella ja ravistella sormin tummanruskeita lihakuutioita. Kohta lihan väri muuttui harmahtavan ruskeaksi. Herkku pantiin kylmään paikkaan kunnes siihen ilmestyi mehua.
Vähitellen pontikka teki tehtävänsä. Katselin jo kiinnostuneena tuorelihaherkkua. Vatsa kurnahteli vaativasti. Istahdimme illastamaan.
Vanha erämiespirtti.
Ulkona humisi tuuli, aallot loiskivat vaimeasti ja oli kylmä, mutta sisällä oli lämmintä.
Mistä kertovat uunissa räiskyttävät halot? Öljylampunsydämen tuli pilkotti tyynenä terälehtenä. Pontikka, jota täällä sanotaan olovinaksi, oli kaadettu mukeihin, ja tuore hirvenliha kelpasi kyytipojaksi. Juttu luisti verkkaisesti. Tuhkassa paistettuja perunoita. Kuumaa makeaa teetä. Kaikki tämä oli raskaan päivän palkka.
тАФ Kerropas, miten sinä siellä selviydyit? uteli Sergei.
тАФ Olin kuolla...
тАФ Selvä se! Eihän helvettiä ole suotta kuvattu Hyisenä merenä pomorien ikonissa Viimeinen tuomio.
тАФ Käy maata tänne lähemmäksi uunia.
Yöllä minua alkoi puistattaa. Pistin päälleni kaikki vapaana olleet vaatteet ja vedin peiton korvilleni. Olo tuli lämpimäksi. Hiestyin. Kuume nousi. Kova kuume sekoitti unen ja todellisuuden: verta, puukon terä, rankaisua vaativa korpin käheä rääkäisy, kirkas valo, hirven kavio, joka puhkaisee rintani, ja viiltävä kipu...
Avasin silmäni. Hiki vieri pitkin kasvojani suurina karpaloina. Kuume voimistui. Ikkunan takana sarasti päivä. Yöllä luulin, etten jaksaisi aamuun...
Savka pistäytyi pihalla haukkaamassa raitista ilmaa ja heittämässä vettä.
тАФ Ulkona on kova tuuli. Emme pääse matkaan. On odotettava. Kas, kun meri myrskyää.
Kolme päivää mylvi Vienanmeri. Sää ei millään tahtonut tyyntyä. Meren rantahyrskyn aallot jatkuvasti kiristyvän vieterin tavoin kierivät toinen toisensa perään. Kolme päivää peräkkäin kuuntelin joka aamu myrskyn mylvintää, katselin ikkunasta ulos. Näky oli yksi ja sama: lyijynharmaa taivas, silmänkantamattomiin leviävät aaltojen valkoiset harjat ja autio ranta. Taivaalta riippui helmeilevän harmaa pimeys, josta tihkui pitkästyttävä sade.
Kuntoni yhä vain huononi. Oli palattava kotiin. Hinnalla millä hyvänsä.
Myrsky tuntui alkaneen laantua.
Kannoimme veneeseen pyssyt, kamppeet, hirven paloitellun ruhon. Kaiken kaman päälle nostimme hirven pään sarvineen.Veneemme irtautui rannasta, mutta tuuli yltyikin entistä voimakkaammaksi.
Vene nousi pystyyn ja oli melkein perän varassa. Vesi ryöpytti meitä armottomasti. Ei ollut kulunut kuin kymmenen minuuttia, kun vaatteeni olivat likomärät. Ahtauduttuani veneen keulaan tartuin siihen molemmin käsin, etten putoaisi laidan yli.
Äkkiä tunsin jonkin läpitunkevan katseen kohdistuvan itseeni. Se on hirven pää. Armoton kostonhaluinen katse tuijotti minua.
Kapeikossa vene kolahti vedenalaiseen kiveen. Laita ruhjoutui. Se pahus sittenkin potkaisi!
Sergei ei ollut aikaisemminkaan ehtinyt kauhoa vettä veneestä, nyt tilanne vain paheni entisestään.
тАФ Paha juttuтАж sanoi Savva synkästi.
тАФ Voi kamalaa!..
Aallot raivosivat kuin kahleistaan karanneet villiintyneet oliot.
Seurasin kauhuissani, miten kenkiäni pitkin kiipesi hyinen suolaliemi, ja kuin pakana loitsusin pyytäen Vienanmereltä pelastusta.
Äkkiä näin roiskeiden sateenkaaressa Savvan.
Voimakas, varma ja järkähtämätön mies seisoi peräsimessä katse luotuna suolaiseen kylmään tihkuun. Korkea aalto iski koko voimallaan hänen leveään rintaansa kuin graniittikallioon ja sinkoutui sumuna.
Hänen silmissään ei ollut pelkoa.
Hän kunnioittaa Merta, mutta Meri itsekin on käskynalainen. Elämä vai hyinen helvetti? Se ei ole Meren päätehtävissä. Kohtalon määrää Korkein Voima.
Nyt on vaaтАЩalla hyvien ja pahojen tekojen kokonaisuus.
Koležma 2007
Suomentanut Toivo Väisänen
|
