Литературный конкурс
О себе
Рассказы и повести
Фотографии
Рисунки
События и факты
Аудиокнига mp3
Ссылки
|
Орфей и прима - на финском
AleksandrВа Kostjunin
Orfeus ja Prima
Kertomus
Suomennos Toivo VäisänenВаВаВа
Omistan Katja—tyttärelleni
Metsästys on tosi lysti homma.
Sitä eivät voita mitkään murheet eikä ikävyydet.
Haukkametsästyksen asetus.
Mainosilmoitus takasi mielihyvän kaupallisesta jänisjahdista venäläisine ajokoirineen. Sonnustauduin erälle ilman sen erikoisempia neuvonpitoja kenenkään kanssa. Valitsin vain ajankohdaksi lokakuun lopuksi sattuneet vapaapäiväni. Kaiken muun ratkaisisi raha.
Matkani oli kutakuinkin pitkä. Määränpäänä oli Äänisniemi.
Lounaan jälkeen heikko pakkanen antoi periksi, lämmin ilmavirtaus sai sen kaikkoamaan. Kylmä tihkusade peitti alleen kaiken. Syyspäivä oli lyhyt. Pääsin eräyhdistyksen majapaikkaan jo hämärissä.
Erävartija, viisiinkymmeniin ehtinyt jämerä äijä, otti minut vastaan happamen kuivasti. Teimme tuttavuutta.
тАФ Saša, huomenna emme pääse erälle. Koirat ovat uuvuksissa. Kaksi vuorokautta yhtämittaista jahtia eikä ole millä korvaisin ne. Tuo narttukin, isäntä vinkkasi tiineeseen pentuja odottavaan ajokoiraan, тАФ on tehnyt kepposen, kuten itsekin huomaat.
Keväällä ei ollut onnistuttu estämään Priman, isännän parhaan nartun, paritusta kiima—aikana. Nyt sitten jänisjahdin ollessa parhaimmillaan se odottaa pentuja. Täten saman pesueen ajokoirat Orfeus ja Jyry jäivät ilman vaihtoa.
Narttu vähät välitti eräyrityksen voitoista, isännän maineesta ja sopimusten laiminlyömisestä. Kaikesta päätellen se ei lainkaan tuntenut syyllisyyttä.
Prima kantoi arvokkaasti kallista lastiaan siirtyen ensimmäisen pakkasen jäädyttämältä lätäköltä toiselle. Se nuuski keskittyneen hitaasti lakastuneen ruohon ruskeita nutturoita. Tuon tuosta se venyttäytyi maahan sulkien silmänsä. Se oli tyystin keskittynyt itseensä. Turvonneet ruusunväriset nisät olivat odotuksesta riutuneet. Otin muutaman kuvan.
тАФ Ei, huomisesta hankkeesta ei tule mitään, eräisäntä summasi yksikantaan. тАФ Eräpolku on näinä päivinä ollut erittäin kova. Ajokoirien käpälät ovat kauttaaltaan verellä. Koiria emme saa nousemaan aamulla jaloilleen.
Kylmänä norona, kuten isännän sanatkin, sade juoksi kaulukseni alle.
"Kaveri hieroo hintaa", hoksasin ja tarjosin kolminkertaista maksua.
Fomitš väisti katseeni.
тАФ Yks lysti. Mennään taloon. On jo aika illastaa. Ja täällä sinä joudut joka tapauksessa yöpymään.
Lähdin vaiteliaana seuraamaan häntä. Tunsin sieraimissani jänispaistin tuoksun jo eteisessä. Keittiössä oli valoisaa. Uuni lämpisi. Kattila höyrysi ja porisi houkuttelevasti. Kaksi ajokoiraa lojui lattialla epämukavassa asennossa unenhorrokseen vaipuneina. Toinen, joka oli solakampi, purppuranpunainen väriltään tuskin liikautti kuonoaan meidän astuttuamme sisään ja hiljeni uudelleen.
тАФ Lepää, Orfeika, lepääтАж Isännältä pääsi huokaus.
Toinen ajokoira, jonka rinnassa oli valkeita laikkuja, haukahteli hiljaa unissaan jatkaen otuksen takaa—ajoa. Ajoittain se haravoi levottomasti etukäpälillään ilmaa yrittäen tavoittaa otusta.
Isännän neuvosta ripustin kostuneen päällystakkini hellan lähelle, että se ehtisi kuivaa aamuun mennessä. Kiskoin yltäni ahdaskauluksisen villapaidan, potkin väsyneistä jaloistani kumisaappaat. Paitahihasillani ja paljain jaloin tunsin oloni raukeaksi. Kaivoin selkärepusta pullollisen pippuriviinaa, ja istuimme pöytään. Kulautimme ensi töiksemme tuttavuutemme kunniaksi, sitten otimme lisää. Viina virtasi miellyttävästi sisään huuhdellen mennessään päivän huolet.
тАФ Fomitš, kerropas koiristasi.
тАФ Varropas, ensin on pistettävä tupakaksi.
Hän latasi verkkaisesti piippuunsa kessua ja sytytti sen. Suoristi tuuheat viiksensä ja ilmaisi pitkät henkisavut.
тАФ Kas, Saša... Kerran näin jänisjahtia venäläisine ajokoirineen. Se oli sitten tosi hieno ja jännittävä homma. Ihastuin siihen ainiaaksi. Ajojahti se on kuin jännitetty soittimen jousi. Voimakkaampaa elämystä en ole kokenut missään muunlaisessa jahdissa.
тАФ Miten siinä sitten kävi, kun et osannut estää narttua joutumasta tiineeksi.
тАФ Ka, niinhän vain kävi. Prima ballerinamme lankesi keväällä lemmen viettiin. Kuin tahallaan! Nikolai liikahti kiusaantuneena tuolilla muistellessaan nartun salakavaluutta. тАФ Vaikka ennen erälle lähtöä minä eristin sen paholaisen. Niin, eristin! Kyhäsin sille toisen tarhankin. Ajourokset laskin vapaalle jaloittelemaan. Tiesin, että sulhaset siinä kiertelisivät kiimaisen nartun ympärillä. Nuolkoot käpäliään, ajattelin, Prima on varmassa tallessa. Mutta tuopa koiras sai kaluttua portin ulkopuolelta...
тАФ Mikä? en heti ymmärtänyt.
тАФ Orfeus, sen kanssa se Prima lyöttäytyi yhteen. Nikolai nyökkäsi komean uroksen suuntaan.
Uros siristi silmiään ja vilkaisi isäntäänsä moittivasti. Luullakseni se oli koko tämän ajan nukkuvinaan ja kuuli kaiken.
тАФ Nyt siis ovat tulossa sen jälkeläiset?
Nikolai nyökkäsi syyllisen näköisenä ja jatkoi:
тАФ Aamulla huomasin, että Orfeus oli käynyt Priman luona vieraisillaтАж Se oli nakertanut portin linkun, ja siihen sitten muodostui rako. Kaksi koukkua oli väännetty irti! Kuvittele nyt, se pääsi sisään, ja Prima, senkin narttu, auttoi sitä ahkerasti.
Orfeus ei enää tekeytynyt nukkuvaksi. Se nousi, tallusteli synkkänä lautaselleen, pani pitkäkseen ja alkoi nakertaa jänöjussin luita.
Isäntä seurasi sitä tutkivalla katseella:
тАФ Se oli silloin vasta kahdeksan kuukauden vanha. Tein niille Jyryn kanssa verkosta tarhan ja suljin ne sinne. Jonkin ajan kuluttua huomasin, että Orfeus jo juoksentelee ulkona. Maassa oli jo lunta, ja jälkien perusteella päättelin, että se pahus oli ensin loikannut koirankopin katolle ja sieltä tarhan aitauksen yli. Tein katoksen aitauksen päälle. Nyt se ei pystyisi koppinsa katolta loikkaamaan ulosтАж Mutta toisin kävi. Jonkin ajan kuluttua näin vapaalla jalalla niin Orfeuksen kuin Jyrynkin! Jälkien perusteella oli vaikea mitään ymmärtää. Suljin taas molemmat. Menin syrjään niiden näkyvistä ja aloin vahtia. Orfeus kierteli ja kaarteli jonkin aikaa, sitten se ponkaisi taas kopin katolle. Sitten se nousi takajaloilleen, painoi päänsä liuskelaattaan ja irrotti laatan naulasta. Se päästi Jyryn muodostuneen raon kautta ja hyppäsi sitten itse tämän perässä. Eikä välittänyt lainkaan siitä, että jykevä liuskelaatta tekee sille kipeää.
Orfeus oli ilmeisesti jo useaan kertaan saanut kuulla tämän tarinan. Koira nousi väsyneenä ja siirtyi jääkaapin eteen istumaan. Se tiiraili tarkkaavasti kaapin ovea kallistellen päätään suuntaan ja toiseen. Kaikesta päätellen Orfeus ei katsellut pelkästään turhasta uteliaisuudesta. Se ajatteli! Nikolai ei malttanut olla utelematta siltä:
тАФ Mitä, älypää, tuumitko, miten avaisit jääkaapin oven?
Ajokoira osoitti täydellistä välinpitämättömyyttä koko kodinkonetta kohtaan ja siirtyi takaisin lepopaikalleeen.
тАФ Nyt sitten nukkumaan. Ajamme huomenna metsään, mikäli asia on tällä tavoin. Anna rahat.
Nikolai laski setelit tarkkaan, osoitti minulle vuoteen ja vei koirat tarhaan. Pistäydyin rappusille. Mies käveli metsäpolkua valaisten myrskylyhdyllä tietään. Välkkyvä tuike hyppelehti mustien kuusien oksilla. Koirat seurasivat verkkaisesti isäntäänsä. Jonon hännänkantajana oli Prima. Välillä se pysähteli. Aivan kuin kuulostellen yön ääniä.
Sade lakkasi. Sää oli lämmin, kostea ja tyyni. Se oli muuttunut kuin tilauksesta.
vvv
Uni oli jossakin kaukana. En yleensä jaksa nukkua uudessa paikassa. Tämän lisäksi jännitin huomisen eräkeikan takia. En malttanut odottaa, milloin Nikolai tulisi koputtelemaan ovelle. Huomattuani valon keittiön ikkunassa ryhdyin heti vetämään vaatteita ylleni.
Joimme nopeasti teen. Kuultuaan ovien paukkeen, meidän äänemme ja maasturin moottorin surinan koirat nostivat äläkän. Ajoimme automme aivan koiratarhan eteen. Prima murisi. Liikutellen valkeahkoa kuonoaan se ärisi nuhdellen sydämistyneenä isäntäänsä. Se kavahti poikkipäin isännän tielle estääkseen tätä viemästä Orfeusta sylissä autoon. Se kieriskeli jaloissa ja ynisi. Uros yritti livahtaa isännän käsistä livistääkseen Priman luo. Nikolai huudahti: "Prima, paikallesi!"
Hän puristi kiihtynyttä urosta käsillään rintaansa vasten. Jyry seurasi Orfeusta tarhasta, muttei aikonutkaan ponkaista autoon. Senkin jouduimme käsin kiikuttamaan ajoneuvoon.
Vähitellen aamu alkoi valjeta. Tie kulki Äänisen rantaa pitkin, kunnes kääntyi metsään jatkuen sitten suoraan harjanteiden ja hakkioiden yli Fedotovskin metsävartiopaikalle.
Fomitš ohjasi autoaan tasaisesti: kiersi tottuneesti syvät lätäköt, ajoissa pudotti moottorin kierroksia kuoppien edellä lisätäkseen sitten vauhtia suorilla osuuksilla. Hän aloitti juttunsa ilman mitään esipuheita aivan kuin ei olisi sitä keskeyttänytkään:
тАФ Ukilla oli nahkainen nojatuoli. Hän kävi istumaan siihen ja alkoi pohtia isäni kanssa metsästystä. Serkkuni tavallisesti poistui huoneesta pitäen näitä puheita pötynä. Mutta minä maitoparta pyöriskelin tällaisina hetkinä heidän edessään. Ukki ei koskaan lausunut: "Pyssy ampui." Pyssy saattoi vain iskeä tai osua. Minun pyssyni lyö osuvammin kuin sinun! Tai esimerkiksi: koira on kelpo, siis moitteeton ruumiinrakenteeltaan. "Haljeta haukkuun" tarkoittaa sitä, että kun ajokoira saa otuksen liikkeelle ja pääsee sen kintereille, se ajaa sitä haukkuen lakkaamatta ja auliisti. Eikö olekin kaunista!
Tie kulki lepikossa. Auto ruhjoi alleen vadelmapensaita ja työnsi sivuun ohuita puita. Oksat piiskasivat maasturimme tuulilasia.
тАФ Ajokoirat haukkuvat eri tavoin: toiset haukkuvat harvakseen, toiset tiuhasti, "kirkkaasti", toiset taas haukkuvat kimakasti ja lakkaamatta, toiset päinvastoin haukkuvat alakuloisesti matalalla tai korkealla nuotilla. Käyn erällä useimmiten Volodja Grigorjevin kanssa. Hänellä on kasvamassa ajokoira... Voi mikä mahtava ääni sillä on! Kun vierailin hänen erämajallaan, näin, miten kolme siinä noin neljän kuukauden vanhaa pentua juoksenteli pihalla. Kaksi niistä piipitteli inhottavasti. Mutta siltä kolmannelta jo silloin kajahti mahtava "uvv! uvv! uvv!" Minun koirani eivät sellaiseen pysty...
Nikolai vaikeni äkkiä ja heitti olkansa yli vihaisesti Orfeukselle:
тАФ Älä tuhnua siinä! Kas kun se on nyt eri mieltä...
Moite sai koiran nolostumaan niin, etten ole aidompaa ujoutta nähnyt yhdenkään ihmisen kasvoilla vastaavassa tilanteessa.
Saavuimme hakatun aukion reunaan. Pysäytimme auton. Fomitš ei laskenut koiriaan vapaalle. Hän selitti:
тАФ Annetaan niiden ensin kypsyä. Odottakoot. Niiden täytyy ilomielin, kiihkoisasti, ilman pakkoa astua ajopolulle, silloin vasta...
Koirat liikuttelivat levottomina käpäliään autossa kykenemättä pidättämään jännitystään. Ne ryhtyivät haukkumaan raapien kärsimättöminä ovea.
Auton ovi lennähti auki, ja koirat sylkeä syytäen ja tungeksien karkasivat vapaalle ja alkoivat juoksennella kiihottuneina edestakaisin.
Auringon reuna kurkisti puiden välistä. Kaikki ympärillämme alkoi yhtäkkiä loistaa ja välkehtiä. Auringon säteet pirskauttivat timantteja lakastuneen ruohon tummuneisiin varsiin, lehtipuiden nuorille vesoille ja kivien harmaalle sammalpeitolle.
Sillä aikaa kun haimme autosta pyssyt ja muut tarvikkeet, ajokoirat kuono kuonossa kiinni uurastivat otusten jäljillä.
Yhtäkkiä ne pysähtyivät törmättyään kiihottavaan haisevaan jälkeen ja alkoivat tutkia löytöään. Sitten ne syöksyivät ajoon. Äänetönnä. Ponkaisten. Ja samassa kaikkosivat näkyvistä. Kului sekunti. Kaksi. Kolme.
Jyry antoi äänensä kuulua. Ensin epävarmasti. Korviimme kantautui vain hajanaisia haukahduksia: av, av. Sitten tulvehti äkkiä sointuvasti, voitollisen railakkaasti: a—aaa—aaau!!! A—aaa—aaau! A—aaa—aau! Orfeus yhtyi äänenpitoon voimakkaalla bassollaan: uav—uavvv—a—uavvaaa!
Ajo soi kaikin äänin. Se oli kiihkoisa ja kuumeinen. Vaikerrus kiiri jylinänä notkossa, soi kaikuna kosteata metsän reunaa pitkin. Ajokoirat viilettivät rinta rinnan sallimatta jänöjussin mutkitella.
Ajo eteni rivakkaa vauhtia.
Jänis vilahti aukealle, ylitti sen ja ilmestyi tuulispäänä tielle jatkaen suoraan kohti surman suuta. Fomitšin asema oli kaikkein otollisin. Noin seitsemänkymmenen metrin päässä hänestä jänis istahti. Laukaus! Valkoturkki lähti liikkeelle. Toinen laukaus perään. Se se varmaan tavoittikin sen. Koirat jatkoivat yksissä tuumin ajoaan. Nikolai ampui kolmannen laukauksen. Jänis pysähtyi, muttei lysähtänyt. Olin tyystin unohtanut haulikkoni, nappasin vain kuvia kameralla. Koirat ovat aivan lähellä. Ne syöksähtivät tielle, näkivät jäniksen ja pyrähtivät juoksuun.
Ensimmäisenä ilmestyi Orfeus. Uros "roikkui otuksen kintereillä" tehdäkseen siitä lopun. Hädin tuskin saimme vapautettua jänöjussin koirien armottomasta otteesta.
Jäniksen turkki ei ollut vielä täysin valjennut. Otsassa ja pienenä juovana selässä oli punertavan harmaata sekä korvien päissä talvellakin pysyvä musta reunus.
Onnellisena ja tyytyväisenä Orfeus laahusti lätäkön keskelle ja venyttäytyi pitkäkseen tummanruskeaan kuraan. Me kolmestaan тАФ Nikolai, Jyry ja minä тАФ vaihdoimme katseitamme.
Lounaan jälkeen koirat olivat jo väsyneet eivätkä pitkään aikaan pystyneet saamaan liikkeelle otusta. Ohitimme yksityistilan. Kiipesimme kalliolle. Täältä silmä tavoitti etäällä sijaitsevia järviä ja kyliä.
Tätä ohikiitävää vuoden jaksoa ajoerämiehet kutsuivat "kapeikoksi". Ruska räikeine väreineen oli jo tipotiessään. Ensilumikin oli jo ollut, mutta ehtinyt sulaa olemattomiin. Maa ei ollut vielä jäätynyt. Koivut olivat vaihtaneet kultahepenensä goottilaiseen tyyliasuun. Grafiikka oli syrjäyttänyt maalaustaiteen. Jänis oli tyystin valjennut, "hankautunut".
Allani oli heinää ja pusikkoa puskeva suo, jota ympäröi korkea kumpuinen metsä. Avopaikalle siirtyessäni huomasin syrjäsilmin kallion suojaan kätkeytyneen juurakon alla valkoisen täplän. Pysähdyin, käänsin päätäni: jäniskö vai eikö? Kenties lunta? Vai sanomalehtikö?
Pengoin taskusta silmälasini: kas vain, jänisparkahan siinä värjöttelee. Onnistumisen toivossa laukaisin pusikon läpi kohti jänistä. Turhan valkoinen pitkäkorva ponkaisi paikaltaan ja lensi kalliolle, jossa oli Fomitš. Jussi kapsahti hänen jalkojensa juureen. Laukaus! Toinen! Tuli hiljaista.
Koirat ryntäsivät laukauspaikalle.
тАФ Johan nyt on hitto! Sehän istui aivan nenäni alla.
тАФ Mikset ampunut ajoissa? Nikolai kysyi moittivasti.
тАФ Luulin sitä sanomalehden kappaleeksi.
Ajo siirtyi isolle lenkille eikä koirien haukunta kantanut meille asti. Alkoi jo hämärtyä. Harmaat pilvet hidastivat väsyneinä etenemistään, ne tungeksivat veltosti törmäillen yhteen. Sitten tihkusade alkoi kainostellen muuttua yhä tiuhemmaksi. Oli jo aika palata.
Fomitš otti selkänsä takaa metsästystorven ja töräytti kolmesti. Ensimmäisenä palasi Jyry. Nikolai pani sen kaulaan talutushihnan ja sitoi sen auton viereen. Orfeusta ei kuulunut. Kävelimme sinne päin, jonne ajo oli edennyt ja huhuilimme koko ajan. Fomitš törmäsi koiraansa aukion reunalla. Orfeus makasi selällään värisevät veriset raajat kohotettuina ylös. Se ei edes ynissyt. Raukalla ei ollut enää voimaa edes sen vertaa.
тАФ Orfeus, mikä sinun on?Ва
Urosparka yritti nousta. Muttei jaksanut.
тАФ Työpäivä on päättynyt, Orfeukseni. Mennään kotiin. Nouse.
Koira yritti nousta jaloilleen, mutta kaatui samassa maahan. Se oli väsynyt tyystin. Nikolai nosti sen jaloilleen. Tuskin liikutellen raajojaan Orfeus lähti liikkeelle. Se kulki edellä ja tuon tuosta pysähteli katsellen taakseen. Varmistuttuaan, että seuraamme sitä perässä, se lähestyi pensasta ja kierähti kyljelleen. Nostimme sen taas jaloilleen ja jatkoimme matkaa. Autolle ei ollut enää kuin puolisensataa metriä. Orfeus kääntyi taas pensasta kohti ja oli jo vähällä kaatua kyljelleen, kun sieltä haiskahti tuore hurmaava elvyttävä punaturkkiotuksen tuoksu.
тАФ A—au! A—au! A—au!
Koira syöksyi takaa—ajoon. Innokkaasti, kiihkoisasti. Mihin oli kaikonnut väsymys?
Auton luona yltyi ulvomaan Jyry.
Orfeus ei lähtenytkään kiertämään lenkkiä, vaan ravasi suoraan. Tämä kuuluu ketun tapoihin.
Ulkona oli karvas lokakuun pimeys.
Me odottelimme. Huhuilimme. Fomitš käväisi kahdesti etäisellä hakkiolla. Hän kutsui Orfeusta, soitti torveaan, ampui muutaman laukauksen ilmaan. Kaikki oli turhaa. Uros ei palannut. Nikolai viskasi pensaikkoon toppatakkinsa тАФ se levittäisi tutun tuoksun.
тАФ Ajetaan nyt kotiin. Sitä ei noin vain saada takaa—ajosta тАФ sitkeä, kutsuista välinpitämätön kaveri. Juoskoon aikansa, sittenpä palaa! Tämä ei ole ensimmäinen kerta.
vvv
Erämajassa oli oudon hiljaista.
Erällä oleskelumme aikana Prima oli synnytänyt pentunsa. Nyt se oli piiloutunut koppiinsa ja väsymyksestä velttona nuoleskeli piskuisia märkiä paakkujaan. Meidät se otti vastaan tyynen välinpitämättömästi, vaikka tuntui siltä kuin se olisi odotellut jotakuta. Se nosti levottomasti tuon tuosta kuonoaan. Yrittäen vainuta jotain.
Fomitš kyykistyi sen eteen ja katsellen lempeästi sen silmiin ravisteli säkää:
тАФ Palaa se sinun Orfeuksesi, älä tuskaile. Mihinkä se muuallekaan menisi? Mutta näitä pentuja ei mitenkään sovi jättää kasvamaan, kuten itsekin sen tiedät. Rotuajokoirien syyspesuetta ei ole tapana säilyttää. Tällaisia koiria ei voi kelpuuttaa näyttelyihin eikä eräotteluihin тАФ kaikki nauraisivat niille. Ja mikä tärkeintä, niitä on mahdotonta myydä. Tarvitsen sinulta ja Orfeukselta kevätpentuja. Saša, valaisepa tänne.
Nikolai ojensi minulle öljylyhdyn. Sitten hän maanitteli sokeripalalla koiraa. Se pujotti epäillen päänsä kopista. Emon jaloissa kuhisi avuttomia pentuja. Yksi niistä, tosi köriläs, imi emonsa nisää mukavasti sijoituttuaan sisarusparven päälle. Joku vikisi sokeasti hamuillen pienellä suullaan ilmaa löytääkseen kaipaamansa nisän, joku tuhisi liimautuneena lämpöiseen emon vatsaan. Primaa imi nyt seitsemän suuta, ja luonto edellytti emon kunnon paranemista.
тАФ Prima, se!
Koira työntäytyi ulos kopista. Nisä luiskahti kavalasti körilään suusta. Pentu alkoi vikistä. Nikolai tarttui koiraa kaulahihnasta, ohjasi sen tarhan vieressä olleeseen ikkunattomaan laudoista kyhättyyn vajaan, pani kulhollisen kauravelliä nartun kuonon eteen ja sulki huolellisesti oven ulkopuolelta.
Narttu alkoi ulvoa aavistaen jotain pahaa.
Fomitš laskeutui polvilleen kopin eteen sadatellen ontolla äänellä. Hän hapuili lämpimiä paakkuja toinen toisensa perään ja latoi ne siniseen emaljisankoon, josta hän tavallisesti ruokki koiriaan.
Nartun petomainen ulvonta kuohutti yön pimeyttä. Prima raivosi, paiskautui koko vartalollaan sen hädälle kuuroa ovea vasten, kaatuili, vääntelehti ja nousi taas kykenemättä korjaamaan mitään.
Pennut rehkivät silmiään siristellen sangon pohjalla. Kylläisinä ja hiljentyneinä ne eivät osanneet odottaa elämältä muuta kuin hyvää ja vain hy-
vää.
тАФ Valaise paremmin, äläkä anna lyhdyn heilua, senkin "sanomalehden kappale".
Nikolai kallisti räystään alla seisovaa tynnyriä ja lorautti siitä sadevettä ämpärin täyteen. Liikehtivä massa peittyi pulputellen. Vain yksi pennuista, köriläs тАФ se kai oli ollut isäänsä тАФ ei aikonut antautua, vaan kapusi sisarusparven ruumiita myöten ylös ja pisti päänsä ilmaan. Nikolai painoi kevyesti sen koivun varvalla veteen...
Myrskylyhdyn valo tavoitti pennun viimeiset kouristukset veden alla, kunnes sitten elämä hiljeni.
тАФ Siinä kaikki, erämieheltä pääsi väsynyt huokaus. тАФ Mennään iltapalalle.
Toimitimme pennut likakaivoon, kauemmas koiratarhasta, ja loimme multaa niiden päälle.
vvv
Orfeusta ei kuulunut kotiin yöllä enempää kuin aamullakaan. Kiersimme autolla kaikki lähikylät: koiraa ei ollut missään. Vain yksi tuttu vanhus kertoi nähneensä Fedotovon vartion lähettyvillä susia. Juuri siellä, missä olimme olleetkin.
Olin jo pahasti myöhässä töistä enkä voinut jäädä enää tänne. Pakatessani kamppeitani maasturiin ja hyvästellessäni erämiestä kuulin yhä karvissani nartun kaukaisen, sydäntä raatelevan korvia vihlovan vaikerruksen. Olin jo ehtinyt ajaa pitkän matkan ja pannut jopa soimaan kevyttä musiikkia, mutta se ulvonta ei ottanut tauotakseen.
Sen jälkeen en ole koskaan käynyt ajojahdilla. Mutta ihme ja kumma: aina kun satun lukemaan tai kuulemaan Ajomiehen tähdistöstä, mieleeni tulevat tahtomattanikin Orfeus ja Prima, venäjänajokoirat, joiden kiihkoa kaupiteltiin tilauksesta.
Silloin en vielä tiennyt, että Tähtiä ei myydä.
Tähdethän tuikkivat kaikille samalla tavalla.
|
